Kevät, tuo ihmeellinen asia, joka tulee kuitenkin joka vuosi ja aina se todistaa myös sen tosiseikan että ihmiset (anteeksi miehet) sekoavat siitä.

Olin pitkäaikaisella ystävälläni kylässä (olkoon nyt vaikka Nalle). Nallen kanssa ollaan aina vuosien mittaan pidety yhteyttä, milloin kyläilty useammin toisten luona milloin vähemmän. Mutta aina ollaan kaikesta voitu puhua, tavallaan jatkaa juttua mihin se jäi vuosi sitten. Nallea voisin harkitakin vakavemmin, jos osoittaisi elämässä hieman enemmän eteenpäin pyrkimystä....esimerkiksi kävisi edes jonkun ammatillisen koulutuksen loppuun asti. Kyllä olen inhottava pinnallinen akka jonka mielestä elämässä pitää olla päämääriä muitakin kuin tietokone, jääkaappi ja sänky.

Olin tuttuun tapaan Nallen luona kylässä ja juttu ajautuu pikkuhiljaa henkevämmälle puolelle. Puhetta riittää ja vaivihkaan huomaan kuika Nalle sievästi pitää kättä reidelläni tai minua kädestä.......ääääähh! Sekä kun olen tekemässä lähtöä kyselee, onko kiireitä mentäisiinkö laavulle paistelemaan makkaraa? Ehdotuksessa ei mitään vikaa, mutta ystävät on mulle painonsa arvosta kultaa. Mä en halua menettää yhtäkään, en varsinkaan niin että siihen tulisi joku vakavampi sävyte joka pilaisi kaiken. Ja ystävyyskin kuolisi pois.

Ystävät yleensä, keitä ne ovat? Minun elämässäni ystävä on ihminen jota arvostan ja rakastan. Ystävä on minulle ihminen jota haluan auttaa jos vain siihen pystyn. Ystävä on myös ihminen jota puollustaa jos tarve vaatii. Ystävä on myös ihminen jolle voi suoraan sanoa mitä ajattelee koska ystävä ymmärtää, vaikka se olisi jotain mitä ystävä ei haluaisi kuulla.

Ystävyys.....toisen ihmisen kuuntelmista, ymmärtämistä ja kunnioitusta.